En voi käsittää kuinka pahasti asiat on mennyt pieleen. Siis melkein kaikki mikä vain voi mennä. Camillalla todettiin laajentunut sydän. Avalla oli jalassa jotain häikkää ihan vähän aika sitten. Viime keskiviikkona Minttu kuskattiin lääkäriin ja todettiin luusyöpä. Perjantaina satoi kaatamalla vettä ja auto jätti välille. Ja tätähän se kaikki varmaan tiesi, koska en kotiin päässyt.
Lepää rauhassa Camilla rakas.
Jos ajan saisin takaisin, mitä siitä muuttaisin?
Vain sen viimeisen hetken, kun en ollut luonasi.
Olisin tahtonut olla vierelläsi, antaa voimia vähän lisää.
Mutta lähdithän rauhassa unessa, lähdithän kivutta tuskatta.
Jäit sydämeeni asumaan.
Sattuu niin kamalasti. Rakastin tätä koiraa niin paljon, ettei kukaan uskokaan. Rakastan tietysti kaikkia meidän koiria, mut Camilla oli erityinen. Muiden koiruuksien äitihahmo joka putsasi korvat ja kuonot. Piti lapset kurissa. Se ei lähtenyt viereltä pois. Monet kerrat istuin Camillan kanssa rappusilla ja höpötin maailman vääryyksistä ja se kuunteli. Jos oli paha olla, Camilla nuoli kyyneleet pois ja piti päätään sylissä. Lohdutti.
En varmaan pysty enempää kirjoittaa, on tyhjä olo ja itkettää. Kotona on nyt aina vastassa niin iso tyhjä tila, jota toinen koira ei voi koskaan täyttää. Mut yritän lohduttautua ajatuksella et Camilla on nyt Timin luona. Jossain tuolla kaukana molemmilla on parempi olla.
Oon pahoillani. Lemmikin menettäminen on aina kova paikka, koska niihin kiintyy ja heistä tulee läheisiä ystäviä. Monet, joilla ei ole lemmikkiä ollut eivät edes ymmärrä tätä surun paikkaa.
VastaaPoistaSulonen koiruli muuten oli :/
Monet ei tosiaan ymmärrä. Aina jossain vaiheessa väläytetään se kuuluisa "no mut koirahan se vaan.."
PoistaSuloinen koira olikin. <3
Se on sama mikä eläin se menetettävä on, jos se on ollut osana elämää niin se tuntuu aina pahalta :/
Poista